perjantai 29. huhtikuuta 2016

TALKOOT PEURAN POLULLA 9.-15.6.2016


Kunnostamme Polun ja Pitkoksen ensimmäisenä kohteena Salamajärven kansallispuistosta lähtevän Hirvaan kierroksen pitkoksia ja siltoja Valvatin autiotuvan pohjoispuolella.



Samalla tavoitteena on tuottaa yhdessä ympäristötaidetta Valvatin autiotuvan pihapiirissä.

Hirvaan kierros on osa Peuran polun retkeilyreittiä. Valvatti on autiotupana toimiva entinen metsänvartijan talo saunoineen. Talkoiden hermokeskus sijaitsee Valvatissa. Noin kilometrin päässä autiotuvalta on Valvatin lintujärvi ja havaintotorni.

Talkoissa majoitutaan pääosin teltoissa, mutta sisätilamajoituskin on mahdollista.  Omat majoitusvarusteet ovat tarpeen, mutta osuuskunta voi järjestää telttoja majoitukseen. Ruokailu järjestetään yhteisruokailuna ja ruokatarvikkeet pyritään kattamaan lahjoituksin.

Talkoisiin eli itse pitkostöihin tarvitaan 4 - 10 ihmistä. Koko tapahtumaan voi osallistua enemmän.  
Tapahtuman kustannuksia varten tullaan aukaisemaan joukkorahoitus lähiaikoina. Rahoituksen käyttö tulee olemaan läpinäkyvää ja siitä tiedotetaan. 

Tapahtumaan ja Peuran polun pitkostöihin materiaalia (600 m pitkosta) on lahjoittanut UPM-Kymmenen Pietarsaaren saha. Tapahtuman tiedotuksen sähköt mahdollistaa viitasaarelainen tuulivoimalaitteita valmistava Windside. Talkoolaisten nälän ja janon tyydyttäviä elintarvikeostoksia tukee K-market Ikiliikku Perhosta.

YHTEYDENOTOT:
Käytännön osallistumisessa: heikki.susiluoma@ekoportti.fi, 040 5504944
Ympäristötaiteen tuottamisessa: ilkkakuukka@gmail.com, 050 5243534


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti